Kosketuksen taikavoima

Oletko koskaan miettinyt miksi ennen vanhaan “lyötiin kättä päälle” jostain asiasta sovittaessa. Tämän tavan säilyminen voi selittyä sillä, että kosketus saa kehomme erittämään luottamusta lisäävää oksitosiinia.

Miksi sopivan jämäkkä kädenpuristus herättää enemmän luottamusta kuin veltto tai heikko kädenpuristus? Sen lisäksi että veltosti kättelevä henkilö voi vaikuttaa meistä henkisestikin veltolta, oksitosiinin erittyminen edellyttää, että kosketuksessa on riittävästi voimaa. Siksi rauhallinen ja määrätietoinen silitys rauhoittaa kun taas kevyt ja sattumanvaraisesti ihoa koskeva kutitus voi saada meidät nauramaan hysteerisenä.

Naisissa oksitosiinitasot ovat kaikkein korkeimmillaan raskauden viimeisellä kolmanneksella, synnytyksessä ja ensimmäisinä kuukausina synnytyksen jälkeen. Kohonneet oksitosiinitasot auttavat äitiä tuntemaan yhteenkuuluvuutta lastaan kohtaan.

Oksitosiini on myös osasyy siihen, että vastarakastuneet kokevat voimakasta yhteenkuuluvuutta toisiaan kohtaan ja näkevät toisen kauniimmassa valossa kuin muulloin. Rakastumisen alkuvaiheessa kohonnut dopamiini ja noradrenaliini kiihottaa ja saa haluamaan kumppania erityisen paljon. Mitä enemmän suutelemme, halailemme ja harrastamme seksiä, sitä korkeammat oksitosiinitasomme ovat.

Kun parisuhteessa elävän oksitosiinitasot ovat korkeat, hän on myös vähemmän kiinnostuneempi potentiaalista kumppaniehdokkaista. Tämä voi välillisesti selittää miksi pidemmissä parisuhteissa kumppanit saattavat alkaa tuntea vetoa muita ihmisiä kohtaan.

Harva pariskunta rakastelee enää parin ensimmäisen vuoden jälkeen yhtä usein kuin suhteen alussa. Jos pariskunta saa lapsia, keskinäisen kosketuksen määrä voi vähentyä entisestään. Imetys lisää oksitosiinin eritystä ja vastasyntyneet vauvat ovat usein enemmän äidin kuin isän sylissä. Tällöin äidin ja lapsen välinen side vahvistuu kun taas isä voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Arjen kiireet, työstressi ja taloudelliset huolet voivat syödä seksihaluja. Valvottava vauva saa nukkumisen tuntumaan vanhempien välistä laatuaikaa tärkeämmältä.

Ajan mittaan ja miltei huomaamattaan kumppanit koskettavat toisiaan vähemmän ja vähemmän, jolloin oksitosiini ei sido heitä enää samalla tavalla yhteen kuin ennen. Samalla myös luottamus ja yhteenkuuluvuuden tunne vähenee.

Pian työpaikalla tai harrastuspiirissä viattomasti kädelle taputtava, käsivarresta kiinni ottava tai lohdutukseksi halaava henkilö alkaa tuntua läheisemmältä kuin oma puoliso.

Onneksi tämä kierre on helppo katkaista. Vanhan talk shown loppusanoin: “kosketelkaa toisianne”.

Jos olette saaneet juuri vauvan, huolehtikaa yhdessä siitä, että isä saa pitää lasta mahdollisimman paljon sylissä, vaihtaa vaippoja ja kylvettää, jotta hänkin pääsee nauttimaan vahvemmasta siteestä lapseenne.

Ala kiinnittää huomiota hetkiin, jolloin voit päästä luontevasti ihokontaktiin kumppanin kanssa. Jokainen kunnon kosketus lisää läheisyyttä tuovaa oksitosiinia, vaikka kestäisi vain muutaman sekunnin.

Laita käsi kumppanin olkapäälle kun annat hänelle pusun töihin lähtiessä. Halaa häntä takaapäin kun hän kokkaa. Mene istumaan hänen viereensä sohvalla ja kiedo käsi hänen olkapäälleen kun katsotte televisiota. Laita autolla ajaessa kätesi hänen reidelleen. Laita hänet painimaan kaukosäädin sinulta. Kosketa kädelläsi hänen kättään tai jalallasi hänen jalkaansa kun nukutte.

Kun oksitosiinitasonne lähtevät taas nousuun, alatte tuntea taas enemmän yhteenkuluuvuutta ja hakeutua useammin toistenne seuraan. Kuka tietää, vaikka vähitellen jopa seksielämänne alkaisi taas muistuttaa alkuaikojen huumaa.