The Love Inc Story

Mistä kaikki sai alkunsa – How it all started

Neljä vuotta sitten Emilia seisoi lähikauppansa edessä ja mietti, mihin suuntaan hänen pitikään mennä. Hän oli unohtanut, missä päin kulman takana sijaitseva koti oli. Jatkuva unohtelu ei ollut ainoa stressioire, josta Emilia kärsi toistuvasti. Työ lääkärinä ja arki pienen tyttären kanssa sujuivat hyvin. Ainoa asia, joka ei toiminut, oli Emilian rakkauselämä. Hän päätti selvittää, mikä häntä oikeastaan vaivasi ja miksi rakkaus oli saanut hänen elämänsä sekaisin.

Emilia tutustui rakkaustieteisiin. Hän tutki rakkauden eri muotoja ja oppi miten rakkautta lisäämällä voimme edistää hyvinvointia ja terveyttä. Samalla hän sai voimaa tehdä muutoksia omassa elämässään ja pääsi oireistaan. Keskusteltuaan ystäviensä kanssa ja tutkimustensa innoittamana Emilia päätti jakaa tietonsa,  auttaa muita toipumaan sydänsuruista ja ymmärtämään rakkautta ja tiedettä sen takana.

Love Inc sai alkunsa vuonna 2016, kun Emilia tapasi samanhenkisiä naisia, jotka olivat kiinnostuneet rakkaustieteistä ja omasta hyvinvoinnista. Syntyi Love Inc, inspiroiva yhteisö, jossa kaikki voivat oppia lisää itsestä, toisista sekä rakkauden vaikutuksesta meihin.

Love Inc on rohkeiden naisten yhteisö.  Tunnemme vahvuutemme ja olemme sinut heikkouksiemme kanssa. Olemme ammattilaisia omilla erikoisosaamisalueillamme.  Meille on tärkeää, että viihdymme toistemme seurassa ja tuomme toisistamme parhaat puolet esiin. Jaamme intohimon itsemme toteuttamiseen. Uskomme, että maailma muuttuu parhaiten yhdessä tekemällä.

Tärkeintä on matka, jonka teemme yhdessä. Siksi haluamme sinut mukaan! Haluamme tartuttaa sinuun innostuksemme ja rohkaista sinua muuttamaan oman elämäsi. Tervetuloa mukaan Love Inc perheeseen! 

Four years ago Emilia walked out of the corner store and suddenly had no idea which way was home. She had severe stress symptoms but didn’t know why – the only thing really bothering her was her love life. Being a medical doctor, Emilia decided to use scientific methods to find out how her love affects us. This was the beginning of a lifelong journey into the fascinating world of love science.

Emilia studied all the different aspects of love and learned how to use love to improve health and wellbeing. The knowledge helped her to make changes in her own life and overcome her symptoms. Emilia decided to share all that she had learned and help others overcome heartache and understand the science behind love.

Love Inc was born in 2016 when Emilia teamed up with people who wanted to help her spread the message. We want to be an inspirational source for learning about ourselves and others and how love impacts us all.

The Love Inc Team

Olemme kaikki rohkeita naisia, jotka tuntevat vahvuutensa ja ovat sinut omien heikkouksiensa kanssa. Olemme myös ammattilaisia, joilla jokaisella on omat erikoisosaamisalueensa.

Viihdymme toistemme seurassa ja tuomme toisistamme parhaat puolet esiin. Jaamme kiinnostuksen rakkaustieteisiin ja intohimon itsemme toteuttamiseen. Haluamme muuttaa maailmaa samalla kun nautimme yhteisestä matkasta.

Haluamme tartuttaa innostuksemme sinuun. Tervetuloa mukaan Love Inc perheeseen!

We are group of strong women, who know their strenghts and are at ease with their weaknesses. We are professionals who have different areas of expertise.

We enjoy spending time together and bring out the best in each other. We share the interest in the love sciences and passion in self expression. We want to change the world while enjoying the journey togheter.

We want to inspire you to take charge of your life. Welcome to the Love Inc family.

 
Emilia on Love Inc:n luova johtaja ja koulutukseltaan lääkäri. Love Inc:ssä hän on pystynyt vihdoin yhdistämään intohimonsa tieteeseen, viihteeseen ja mediaan. Love Inc:n visionääri uskaltaa rohkeasti tehdä asioita toisin kuin on totuttu ja innostaa muitakin ylittämään itsensä. Odotamme innolla, saako tiede ratkaistua haasteen: mistä Emilialle täydellinen kumppani?


 
Katri on kirjailija ja henkinen valmentaja, joka kirjoittaa yhdessä Emilian kanssa Love Inc:in tiedeartikkelit. Hän on monitaituri, joka toimii tarvittaessa mm. apulaisohjaajana ja koodaarina. Katri asuu maalla miehensä ja kahden poikansa kanssa. Hän haluaa selvittää, kuinka voimme kokea enemmän rakkautta ja intohimoa pitkissä parisuhteissa.


 
Noora on ravintoasiantuntijamme ja koulutukseltaan terveysvalmentaja (Certified Health Coach). Hän kehittelee omia superterveellisiä ja herkullisia reseptejään, jotka auttavat meitä jaksamaan, treenaamaan, lepäämään ja rakastamaan.


 
Miinu on Love Inc:n projektivastaava, joka Slack-komennoillaan pitää huolen, että asiat pysyvät järjestyksessä ja tapahtuvat. Tiimimme kuopus on kiinnostunut rakkauden sokaisevasta vaikutuksesta ja ihmismielen ymmärtämisestä tieteen avulla.


 
Maria on tiimimme uusin jäsen. Hän on art director, joka herättää ideat ja konseptit henkiin ja huolehtii brändimme kokonaisilmeestä eri kanavissa ja tuotannoissa. Hänen intohimonaan on design kaikissa eri muodoissaan. Eniten häntä kuitenkin kiehtoo suunnitteleminen ja vaikuttaminen tärkeimpään kosketuspintaamme: ihmiseltä ihmiselle.


Love Inc in Media